pajulintu.bsky.social
@pajulintu.bsky.social
Ei oikea lintu, mutta melkein yhtä näkymätön 🪶
Reposted
Haastattelin menestyvää yrittäjää 1800-luvun talousliitteeseen.
www.apu.fi/artikkelit/o...
Huippumenestynyt orjakauppias kertoo: Näin syntyi ajatus ruoan kuljetuspalvelusta | Kolumni | Image
Sattumasta alkunsa saanut keksintö mullisti miljoonien ihmisten arjen, mutta ei ole säästänyt keksijäänsä kritiikiltä Tuija Siltamäki kirjoittaa.
www.apu.fi
December 1, 2025 at 12:05 PM
Taas on painotettava, miten tärkeää on töihin päästyään liittyä ammattiliittoon. Täälläkin on ollut puhetta työttömyyskassoista, mutta lisäksi on olennaista mm. että kun työnantaja yrittää irtisanoa sinut perusteettomasti, liitto puuttuu asiaan ja tarvittaessa maksaa oikeudenkäyntikulut puolestasi.
December 1, 2025 at 7:23 AM
Laittamattomasti sanottu.
Marinin kaudella media kritisoi hallituspuolueita todella valppaasti ja kärkkäästi, ja se meno on jatkunut näihin päiviin saakka. Tosin on hieman outoa että edelleen keskitytään kritisoimaan 2019-2023 hallituspuolueita eikä nykyisiä, vaikka nykyhallitus on epäonnistunut tyylin kaikessa.
Hesari haluaa vissiin näillä otsikoilla pitää kaukana tilaus-kaavakkeista.
November 27, 2025 at 11:05 AM
Enää viikko pelin alkuun! 🤗
November 24, 2025 at 6:44 AM
Tämä aikakausi tullaan tuntemaan Hölynpölyn aikana, jonka leimallisena piirteenä oli vanhojen rakenteiden rikki repiminen ja korvaaminen hötöllä.
yle.fi/a/74-20194469
Analyysi: Tekoäly muuttaa Google-hakua perustavanlaatuisella tavalla, ja ensiseuraukset näemme nyt
Google tuputtaa hakutuloksissa tekoäly-yhteenvetoja. Näiden tiivistelmien tieto on monin tavoin ongelmallista, kirjoittaa toimittaja Johanna Vehkoo.
yle.fi
November 21, 2025 at 6:07 AM
"Muissa Pohjoismaissa vanhushoivaan käytetään paljon enemmän rahaa kuin meillä suhteessa väestön määrään ja bruttokansantuotteeseen, joten vanhusten jättäminen heitteille on meillekin arvovalinta, ei taloudellinen pakko."
@anupartanen.bsky.socialin omakohtainen juttu pohtii hyvää elämää ja kuolemaa sekä sitä, millaisia muutoksia yhteiskunnalla on edessään kun yhä useampi elää yhä vanhemmaksi.

www.uusijuttu.fi/juttu/sUfi4i...
November 18, 2025 at 9:06 AM
Reposted
Ihan hyvä lista Orpon hallituksen tekemistä työelämäheikennyksistä. Työllisyystoimet pitäisi kyllä olla lainausmerkeissä.
November 17, 2025 at 9:06 PM
Hupsista. Nyt kun Sanna Marinin kirja nousikin bestselleriksi Yhdysvalloissa, niin kummallisen hiljaa ovat mediat. Paitsi @iltalehti.fi . Tavallisesti tällaisesta aiheesta lähdettäisiin täällä päin torille, mutta kun kyseessä on Sanna... 🙄
November 16, 2025 at 2:58 PM
November 16, 2025 at 2:22 PM
Reposted
Monet joutuvat maksamaan työpaikastaan valtavia summia ja palauttavat suuren osan palkastaan työnantajalle. Työtä tehdään ala-arvoisilla ehdoilla ja surkeissa oloissa, mutta sitä ei uskalleta lopettaa, sillä oleskelulupa Suomessa on sidottu työhön.

voima.fi/artikkeli/20...
Suomi hyötyy modernista orjuudesta, ja siksi siihen puuttuminen on niin vaikeaa
Toimittaja Paavo Teittinen kirjoitti ulkomaisen työvoiman riistosta tietokirjan. Haluammeko elää yhteiskunnassa, jossa ihmiset ympärillämme elävät modernissa orjuudessa, hän kysyy.
voima.fi
November 13, 2025 at 9:22 AM
Reposted
Leonardo DiCaprio attends Jane Goodall’s funeral in Washington, D.C., speaking about how the late researcher served as a reminder that “change begins with compassion.”
November 14, 2025 at 1:00 AM
Reposted
Euroopan unionin tuomioistuin antoi päätöksen vähimmäispalkkadirektiivistä. Keskeistä on, että työehtosopimusneuvottelujen edistämistä koskevat osiot jäivät voimaan.

– Nyt on vahvasti tunnustettu työehtosopimusten rooli palkkaköyhyyden torjumisessa, Sanna Rantala sanoo.

www.sttk.fi/2025/11/11/s...
STTK vähimmäispalkka­­direktiivistä: Tuomiostuimen päätös vahvistaa työehtosopimusten tärkeän roolin  - STTK
Euroopan unionin tuomioistuin antoi päätöksen vähimmäispalkkadirektiivistä.
www.sttk.fi
November 11, 2025 at 12:49 PM
"Tsemppaa nyt vielä, kyllä sä jaksat".
November 11, 2025 at 2:43 PM
Tiedän tunteen...
Daily bunny no.3126 hasn't any birdseed
November 10, 2025 at 6:03 AM
Taidan pistää @hs.fi lukemisen taas tauolle, kun tuntuvat ihan kympillä vihaavan sitä ajatusta, että nuori naispoliitikko voi eduskunnasta lähdettyään luoda menestyksekästä uraa ja kirjoittaa ihan kirjojakin kokemuksistaan. Ihmettelen jo muutenkin, mitä Hesarin journalismille on tapahtumassa.
November 8, 2025 at 12:03 PM
"...vaikka monet ukrainalaiset ymmärtävät venäjää ja osaavat puhua sitä, kieli on ukrainalaisille traumaattinen. Se on niiden ihmisten kieli, jotka parhaillaan tappavat ukrainalaisia, hän toteaa. Ukrainalaisäitiä ihmetyttää, että tämä ei tunnu olevan suomalaisille selvää."
yle.fi/a/74-20191073
Espoolaiskoulussa laulettiin venäläistä laulua, ukrainalaistyttö järkyttyi
Opetushallituksen mukaan opettajien olisi hyvä suhtautua ukrainalaisiin oppilaisiin joustavasti. Asiantuntija sanoo, että ukrainalaisten on vaikea suhtautua neutraalisti venäjän kieleen ja kulttuuriin...
yle.fi
November 5, 2025 at 8:06 PM
Vuosia oon toivonut että Wargames tilisi telkkarista ja nyt sitten tuli. Mahtavaa. Opettavainen klassikko. Yle Teema 😍
October 25, 2025 at 8:45 PM
Viisas neuvo lempifilosofiltani.
October 24, 2025 at 2:49 PM
Se "Ei sähköveroa ylikansallisille jättiyrityksille" -idea alkaakin näyttää tässä valossa ihan järkevältä. Kyllähän Kultarantaankin voisi rakentaa Kultaisen tanssisalin, ja nehän sen sitten maksaisivat. Täydellistä.
Työsuhdeasunnosta historiallinen itäsiipi paskaksi ja Trumpille salonki tilalle.

Maksajina: Amazon, Apple, Google ja Meta,puolustustarvikevalmistaja Lockheed Martin, tupakkajätit Altria Group ja Reynolds American.

yle.fi/a/74-20190133
Valkoinen talo julkisti Trumpin juhlasalin rahoittajia
Listalla on lukuisia yrityksiä ja kryptovaluuttatoimijoita sekä rikkaita yksityishenkilöitä.
yle.fi
October 24, 2025 at 5:07 AM
Koska päivittäinen toisten ihmisten kohtaamiskiintiöni tavoittelee jo hälyttävästi ylärajaa sanoisin että E.
How are you feeling today?
October 23, 2025 at 7:23 AM
Se näennäinen vaivattomuus, jolla joku voi viettää tuntikausia tuulisen torin laidalla tässä kylmässä ilmassa ja soittaa ihan käsittämättömän kauniisti ja taitavasti viulua, ihan niin kuin se ei olisi hänelle yhtään hankalaa. En pysty käsitteleen. ❤️
October 22, 2025 at 12:46 PM
"Lukija" on Anna Kontula.
Tarvitaan valtava tehottomuusloikka!

"... luotiin läähätysyhteiskunta, joka tuottaa liikaa, kuluttaa liikaa ja on niin tehokas, ettei kellään jää aikaa mihinkään tärkeään – kuten pohdintaan siitä, miten tämä kaikki saataisiin ängettyä takaisin luonnontieteellisten reunaehtojen sisään."
Lukijalta | Jos emme kiireesti ryhdy vähemmän tehokkaiksi, teemme planeetasta elinkelvottoman
Asetelma on historiallisesti uusi: koskaan aikaisemmin ei ihmiskunta ole joutunut pohtimaan, miten tehdä asioita vähemmän kuin kykenisi, Anna Kontula kirjoittaa.
www.aamulehti.fi
October 22, 2025 at 8:45 AM
Reposted
Nyt on @dagsson.bsky.social täällä 🕺🏼
October 19, 2025 at 2:37 PM
Kuvittelin jotenkin, että taantumasta opittiin jo 30 vuotta sitten, mutta ei. Käärmettä pyssyyn, hallitus. Olette syyllisiä aika monen elämän kurjistamiseen, mutta miksipä keskeyttää hyvää flowta. #velkajarru
October 14, 2025 at 7:44 AM