noh, tähänkin aika tarjoaa vastauksen
wapo.st/3Y4F7qO
noh, tähänkin aika tarjoaa vastauksen
wapo.st/3Y4F7qO
Kehno sääntely voi vain pahentaa ongelmaa, jonka taltuttamiseen se on tarkoitettu, toimittaja Pekka Pohjolainen kirjoittaa

"– Itse en olisi lähtenyt tämmöistä tekemään lainkaan, Ruusunen sanoo uudesta tukimallista.
Hänen mukaansa kilpailijamaat ovat luopuneet datakeskusten tuista, ja Suomen kilpailuasema on vahva ilman tukiakin."

The Telegraph: USA aikoo tunnustaa miehitetyn alueen venäläiseksi
Telegraphin mukaan Yhdysvaltain suunnitelmana on, että se näin saisi Venäjän presidentin suostumaan rauhansopimukseen.

- voimakasta kasvua Hki, JSuu, Rniemi, Oulu, Vaasa
- vuosivertailussa tasot vielä matalat
- slow burn epidemia

Venäjän laittoman miehityksen hyväksyminen on jo itsessään vaarallista.
Että Venäjän keskeiseen vaatimukseen suostuttaisiin ehdoitta porkkanana Venäjän houkuttelemiseksi sille muutenkin edulliseen rauhansopimukseen - siinä ei ole järjen hiventä.

Eikös @marihankia.bsky.social Rey ollut kanssa Riikan F-pesueesta?

suomenkuvalehti.fi/vallan-mahot...
Se kuvaa metaforana Orpon hallituksen politiikkaa täydellisesti sillä erotuksella, että junasta on sentään hyötyä edes lohjalaisille.
yle.fi/a/74-20195025

Oikeasti, eurooppalaiset maksavat nykyisin lähes kaiken aseavun Ukrainaan. USA myy.
Suomikin lupasi nostaa puolustusmenojaan, ostaa siis aseita yhä enemmän USA:sta

Tunnin juna Turkuun onkin tunnin kävely Lohjalle 😄
Venäjä ... tiesi, että Valkoista taloa kiinnostaa nopea eikä oikeudenmukainen rauha.

Päivän "purran tiedotuspalkinto täysin empatiakyvyttömälle" saaja on tonttipäällikkö, jonka sitaatti löytyy kommenteista.