Mä olen kans tunnelukija, fiilistelen maailmaa ja sanoja, oivaltavia lauseita, pieniä yksityiskohtia, henkilöitä. Usein ahneuksissani hätäilen. Wau-elämysten myötä isot teemat kyllä levittelevät siipiään. Niiden sanoittaminen vaatii sit kyllä pysähtymistä, muistamista.

Tämä ”kirjojen ja kirjallisuuden läsnä olo” on just se, mihin itsekin olen panostanut. Itse asiassa 24 v. poikani kävi just kylässä ja sain ”myytyä” hänelle mukaan enonsa Taru sormusten herrasta. En yhtään paksumpaa keksinyt. 😆 Ehdotin, että lukis edes hetken päivässä. Lahjoin myös ehkä vähän. 🤭

Feel you. Mut ei anneta periksi.

Mä uskon kans tähän. En anna periksi.

Mullekin on luettu ja todellakin tarttui. Luin pojalleni ja ei todellakaan tarttunut. Mutta en menetä toivoani, vinkkailen edelleen. Veljentyttäreni nimittäin kertoi just koukuttuneensa lukemiseen. ❤️

Kyllä. Paluuta menneisyyteen haikaillaan nyt monella taholla. Tätä on se ”paikallisen johtamisen” kääntöpuoli, jota ei pitänyt olla olemassa, koska jokainen työnantaja arvostaa työntekijöitään.

Kyllä, Turtshcaninoff luo aivan uskomattomia maailmoita ja henkilöhahmoja teoksiinsa, kuten mm. Maresi ja Suomaa. Tuo Mantikoira lukematta, kiitti vinkistä!

Tuttu on, mutta rikkalapiota käytän.