Suomen metsäkeskus
banner
metsakeskus.fi
Suomen metsäkeskus
@metsakeskus.fi
Edistämme metsien monipuolista ja kestävää käyttöä sekä metsäalan kehitystä.
Uudesta metsävaratiedon tuotannon tilanne -palvelusta voi katsoa, millä eri alueilla on valmistumassa metsävaratietoa sekä missä vaiheessa tiedon tuotanto on. Uusi palvelu on avoimesti käytettävissä Metsäkeskuksen verkkosivuilla.🌲ℹ️

Lue lisää uutisesta.⬇️
 
Uusi palvelu kertoo metsävaratiedon tuotannosta alueittain
Metsäkeskuksen uuden karttapalvelun avulla voi seurata metsävaratiedon tuotannon etenemistä eri inventointialueilla. Metsäammattilaiset voivat katsoa palvelusta helposti, missä vaiheessa tiedon tuotanto on omalla alueella. Metsävaratietoja voi hyödyntää monin eri tavoin, esimerkiksi metsänhoitotöiden sekä puunhankinnan suunnittelussa.
www.metsakeskus.fi
November 13, 2025 at 6:34 AM
Kuolinpesä on tarkoitettu vain väliaikaiseksi omistusmuodoksi, mutta usein sen purkaminen viivästyy. Metsänomistuksessa tämä aiheuttaa haasteita.

Metsänomistuksen johtava asiantuntijamme Jukka Matilainen kertoo Metsään-lehden blogissa, miksi lainsäädäntöön tarvittaisiin uudistuksia. 👇
Jukka Matilainen: Kuolinpesän päätöksenteon ei tarvitsisi olla näin hankalaa
Kirjoittaja työskentelee Metsäkeskuksessa metsänomistuksen johtavana asiantuntijana. Vapaa-aikaan kuuluu hyötyliikunnan ohella vapaaehtoistyötä ja uuden oppimista, lähinnä kirjallisuudesta. Näytä kaikki blogit Eduskunta voi muuttaa Suomen perustuslakia 5/6-määräenemmistöpäätöksillä kiireellisesti, mutta kuolinpesissä vaaditaan kansalaisilta yksimielistä päätöksentekoa. Miksi ihmeessä? Perintökaari (40/1965) on se laki, jossa säädetään kuolinpesästä.
www.metsaan-lehti.fi
November 12, 2025 at 7:30 AM
Vet du hur lönsamheten i skogsägandet bildas? Genom att bekanta dig med inkomst- och kostnadsstrukturen i din igen skog kan du få reda på vilka dina egna ekonomiska mål är och hur du kan uppnå dem på ett förnuftigt sätt.

Läs expertens tips 👇
Så här följer du upp skogsbrukets lönsamhet
Många skogsägare fattar beslut om sin skogsegendom med känsla. Skogen är ofta ärvd och kär egendom och dess värde mäts också med andra mätare än euro. Det är ändå viktigt att förstå skogsbrukets lönsamhet för att kunna fatta medvetna och ekonomiskt förnuftiga beslut.
www.minskog-kundtidning.fi
November 4, 2025 at 9:04 AM
Tiedätkö, miten metsän omistamisen kannattavuus muodostuu? Oman metsän tulo- ja kulurakenteeseen tutustuminen voi auttaa saamaan selville, millaiset omat taloudelliset tavoitteet ovat ja miten ne voi saavuttaa järkevästi.
Lue asiantuntijan vinkit 👇

 
Näin seuraat metsätaloutesi kannattavuutta
Moni metsänomistaja tekee päätöksiä metsäomaisuudestaan tunteella. Metsä on usein peritty, rakas osa omaisuutta, ja sen arvoa mitataan muillakin mittareilla kuin euroilla. Silti metsätalouden kannattavuuden ymmärtäminen on tärkeää, jotta voi tehdä tietoisia ja taloudellisesti järkeviä ratkaisuja.
www.metsaan-lehti.fi
November 4, 2025 at 8:08 AM
Ympäristötukea voi nyt hakea Metsään.fi:ssä. Sähköinen hakemus nopeuttaa tulevaisuudessa hakemuksen käsittelyä, kunhan nykyinen hakemussuma on purettu. Lue lisää uutisestamme. 👇 
Metsään.fissä voi hakea ympäristötukea
Metsäkeskuksen Metsään.fi-palvelussa voi nyt hakea ympäristötukea. Tukihakemuksen voi tehdä metsänomistaja itse tai hänen puolestaan metsäalan ammattilainen.
www.metsakeskus.fi
October 31, 2025 at 6:52 AM
Tarjoamamme vesiensuojelun suunnittelun työkalut poistuvat käytöstä. Jatkamme kuitenkin edelleen tausta-aineiston jakamista osana avointa metsä- ja luontotietoa.

Kaupallisilla markkinoilla on vastaavia työkaluja, joilla vesiensuojelutoimenpiteitä voi suunnitella ja arvioida.

Lue lisää uutisesta. ⬇️
Vesiensuojelun suunnittelussa voi hyödyntää avoimia tausta-aineistoja
Suomen metsäkeskuksen metsäalan ammattilaisten käyttöön tarjoamat työkalut valuma-alueen määritykseen ja virtaamasäätöpadon vaikutusten arviointiin poistuvat käytöstä vuoden 2025 loppuun mennessä. Metsäkeskus ei enää tarjoa kyseisiä työkaluja vuodenvaihteen jälkeen, mutta tausta-aineistot ovat edelleen jaossa.
www.metsakeskus.fi
October 29, 2025 at 11:40 AM
Mistä tietää, onko omassa metsässä liito-oravia? Entä mitä pitää tehdä, jos niitä on siellä havaittu?
Luonnonhoidon asiantuntijamme Hanna Korpinen kertaa parhaat opit juuri päättyneestä Liito-orava-LIFE-hankkeesta Metsään-lehden blogissa. Lue lisää. 👇
Hanna Korpinen: Liito-orava metsässä - mitä metsänomistajan on hyvä tietää
Kirjoittaja työskentelee luonnonhoidon asiantuntijana Metsäkeskuksen Helsingin toimipisteessä. Liito-orava LIFE -hanke on ollut yksi hänen mielenkiintoisimmista ja rakkaimmista työprojekteistaan. Vapaa-aika kuluu tallilla hevosten ja ratsastuksen parissa, kuntosalilla ja koiran kanssa luonnossa liikkuen. Näytä kaikki blogit Liito-oravan kannat ovat taantuneet ja sen hyväksi tarvitaan edelleen toimia. Taantumisen syynä on liito-oravan elinympäristöjen väheneminen ja pirstoutuminen.
www.metsaan-lehti.fi
October 29, 2025 at 7:44 AM
Vet du vad det lönar sig att göra i skogen före vintern? Hösten är en bra tid att kontrollera skogens skick och utföra många skogsarbeten. Det är till exempel lättare att avlägsna gräsvegetationen runt plantorna när plantorna urskiljs bland den gulnade gräsvegetationen. Läs tipsen. 👇
Skogsägare, kom ihåg dessa fem saker på hösten
På hösten är det bra att kontrollera plantbeståndens skick. Har de planterade trädplantorna blivit överväxta av gräs eller har rotklumpen blivit synlig? Innan vintern kommer lönar det sig också att utreda om det finns vindfällda träd som borde avlägsnas från skogarna.
www.minskog-kundtidning.fi
October 21, 2025 at 6:35 AM
Tiedätkö, mitä metsässä kannattaa tehdä ennen talven tuloa? Syksy on hyvä aika tarkistaa metsän kunto ja tehdä monia metsätöitä. Esimerkiksi heinän poistaminen taimien ympäriltä on helpompaa, kun taimet erottuvat kellastuneen heinäkasvillisuuden seasta. Lue vinkit syksyisiin metsätöihin. 👇
Metsänomistaja, muista nämä viisi asiaa syksyllä
Syksyllä on hyvä hetki tarkistaa taimikoiden kunto. Ovatko istutetut puuntaimet jääneet heinän alle tai nousseet mättäästä? Ennen talven tuloa kannattaa myös selvittää, onko metsissä tuulen kaatamia puita, jotka pitäisi korjata pois.
www.metsaan-lehti.fi
October 21, 2025 at 6:30 AM
Metsänomistajien hakkuuaikeet romahtivat syyskuussa verrattuna edellisvuosiin.

Syyskuussa hakkuuaikomuksia ilmoitettiin yksityismetsissä noin 39 500 hehtaarin alueelle, mikä on noin kolmanneksen vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuosina keskimäärin.
October 17, 2025 at 8:13 AM
Metsäkeskus on mukana edistämässä metsäenergian ja metsävaratiedon hyödyntämistä Ukrainassa.

Kolmevuotisessa yhteistyöhankkeessa on tavoitteena lisätä puupohjaisen energian käyttöä ja välittää kokemuksia metsävaratiedon tuottamisesta ja hyödyntämisestä ukrainalaisille hankekumppaneille.
Uusi yhteistyöaloite edistää puuenergian tuotantoa ja metsätiedon hallintaa Ukrainassa
www.luke.fi
October 16, 2025 at 6:54 AM
Etsimme nyt toteuttajia kolmelle luonnonhoitohankkeelle Etelä-Karjalassa, Etelä-Savossa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Hankehaussa on tarjolla kosteikon rakentamista, vesiensuojelua ja lehdon hoitoa. Luonnonhoitohankkeita voivat hakea toimijat, jotka voivat ottaa kokonaisvastuun töiden toteutuksesta. ⬇️
Kosteikon rakentamista, vesiensuojelua ja lehdon hoitoa – luonnonhoidon hankehaku avautui
Suomen metsäkeskus hakee tekijöitä kosteikon rakentamiseen, vesiensuojelutöihin ja lehdon hoitoon. Nyt alkavassa luonnonhoidon hankehaussa on mukana kolme hanketta Etelä-Karjalassa, Etelä-Savossa ja Pohjois-Pohjanmaalla.
www.metsakeskus.fi
October 15, 2025 at 12:06 PM
Kestävä metsänhoito on metsänomistajalle viisas valinta niin ympäristön kannalta kuin taloudellisestikin.

Projektipäällikkömme Minna Hassinen kertoo Metsään-lehden blogissa, miten hiilensidonnan tehostaminen ja luonnon monimuotoisuuden tukeminen voidaan talousmetsissä yhdistää. Lue lisää. 👇
Minna Hassinen: Hiilensidonta ja luonnon monimuotoisuus talousmetsissä - ristiriita vai mahdollisuus?
Kirjoittaja toimii projektipäällikkönä Ilmastokestävää metsänhoitoa Kainuuseen -hankkeessa. Häntä kiinnostaa etenkin kokonaiskestävä metsänhoito, jossa puuntuotannon lisäksi huomioidaan luonnon monimuotoisuus ja ilmastokestävyys. Vapaa-ajallaan hän viihtyy mehiläistarhauksen, puutarhanhoidon, marjastuksen ja käsitöiden parissa. Näytä kaikki blogit Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus jatkaa nousemistaan ja maapallo lämpenee hälyttävällä nopeudella. Samalla monien lajien ahdinko lisääntyy, elinympäristöt heikkenevät ja yhä uudet lajit uhanalaistuvat.
www.metsaan-lehti.fi
October 15, 2025 at 6:38 AM
De olika funktionerna på kartan i MinSkog.fi hjälper dig när du söker skogsbrukets stöd eller skickar in andra blanketter. Du kan till exempel rita nya figurer, alltså områden på vilka arbetet görs, och redigera figurer.

Läs tipsen för användning av kartan i MinSkog.fi i vår kundtidningsartikel. 👇
Fyra tips för att använda kartan i MinSkog.fi
När du ansöker om skogsbrukets stöd i Skogscentralens e-tjänst MinSkog.fi lönar det sig att utnyttja tjänstens karta och de mångsidiga funktionerna som den erbjuder. Vi har samlat våra bästa tips för smidigare användningen av kartan när du söker stöd eller använder andra blanketter i MinSkog.fi.
www.minskog-kundtidning.fi
October 7, 2025 at 9:59 AM
Metsään.fin kartan eri toiminnot ovat avuksi, kun haet metsätalouden tukia tai lähetät muita lomakkeita. Voit esimerkiksi piirtää uusia kuvioita, eli alueita, joilla työ tehdään ja muokata kuvioita.

Lue vinkkimme Metsään.fin kartan käyttöön Metsään-lehdessä.👇

www.metsaan-lehti.fi/uutiset/mets...
Neljä vinkkiä kartan käyttöön Metsään.fissä
Kun haet metsätalouden tukia Metsäkeskuksen Metsään.fi-palvelussa, kannattaa hyödyntää palvelun monipuolista karttaa ja sen eri toimintoja. Kokosimme parhaat vinkkimme sujuvaan kartan käyttöön Metsään.fin tukihakemuksilla ja muilla lomakkeilla.
www.metsaan-lehti.fi
October 7, 2025 at 9:38 AM
Hirvieläinten viime talvena ja kesän aikana aiheuttamat vahingot voi vielä havaita hyvin taimikoissa. Hirvieläinvahingoista kannattaa ilmoittaa Metsäkeskukseen lokakuun loppuun mennessä, jotta vahingot ehditään käydä arvioimassa vielä tänä vuonna.🦌🌲

www.metsakeskus.fi/fi/ajankohta...
Hirvieläinvahingoista kannattaa ilmoittaa pian
Metsänomistajien kannattaa tarkistaa nyt alkusyksystä, onko omissa taimikoissa hirvieläinten aiheuttamia vahinkoja. Hirvieläinvahinkoilmoitus kannattaa tehdä Metsäkeskukseen lokakuun loppuun mennessä, jotta vahingot ehditään käydä arvioimassa vielä tämän vuoden puolella.
www.metsakeskus.fi
October 7, 2025 at 5:47 AM
Metsäkeskus on valinnut luonnonhoitokorttikokeiden jatkajaksi Tapio Palvelut Oy:n. Tapio Palvelut vastaa tutkinnosta ja sen järjestämisestä ensi vuodesta alkaen. Valinnassa tärkein kriteeri oli, että jatkaja pystyy turvaamaan tutkinnon jatkuvuuden ja uudistamaan sitä. Lisätietoa uutisessa 👇
Luonnonhoitokorttikokeista vastaa jatkossa Tapio Palvelut Oy
Suomen metsäkeskus on valinnut luonnonhoitokorttikokeiden jatkajaksi Tapio Palvelut Oy:n. Tapio Palvelut vastaa tutkinnosta ja sen järjestämisestä ensi vuodesta alkaen.
www.metsakeskus.fi
October 2, 2025 at 10:22 AM
Metsäkeskus on mukana Kallio II – laserkeilaus- ja ilmakuvausohjelmassa. Ohjelmassa Suomen metsät kartoitetaan yhdeksän vuoden aikana ensi vuodesta alkaen. Metsistä saadaan tuotettua entistä tarkempaa ja monipuolisempaa tietoa metsänomistajien ja metsäalan ammattilaisten käyttöön. Lue uutinen 👇
Metsistä saadaan pian entistä tarkempaa ja monipuolisempaa tietoa
Metsävara- ja luontotiedon keruu ja tuotanto ottavat ison harppauksen tulevina vuosina. Uudessa Kallio II -ohjelmassa Suomen metsät kartoitetaan yhdeksän vuoden aikana ensi vuodesta alkaen. Metsistä saadaan tuotettua entistä tarkempaa ja monipuolisempaa tietoa metsänomistajien ja metsäalan ammattilaisten käyttöön.
www.metsakeskus.fi
October 1, 2025 at 9:54 AM
Tuhkalannoituksesta on hyötyä turvemetsille. Se korjaa ravinnepuutoksia ja lisää puuston kasvua, mikä parantaa hiilensidontaa ja vesienhallintaa.

Mistä lannoitetuhkaa saadaan ja riittääkö sitä myös jatkossa? Projektipäällikkömme Salla Laukkanen pohtii asiaa Metsään-lehden blogissa. Lue lisää. 👇
Salla Laukkanen: Mistä tuhka tulee lannoitteeksi, ja riittääkö sitä tulevaisuudessa?
Kirjoittaja on luonnonvarojen kestävään käyttöön suuntautunut osaaja, joka työskentelee Metsäkeskuksessa Heleä-hankkeen projektipäällikkönä. Vapaa-ajallaan hän viihtyy kotona, luonnossa liikkumassa ja sosiaalisissa aktiviteeteissa, kuten livekeikoilla ja karaokea laulamassa. Näytä kaikki blogit Turvemetsien tuhkalannoituksen suosio on kasvanut, ja hyvä niin. Tuhkalannoitukseen kohdistuu monenlaisia odotuksia, jotka täyttyvät, kun kohde on lannoitukseen sopiva.
www.metsaan-lehti.fi
September 24, 2025 at 6:30 AM
Hur används skogarna på olika håll i Finland? Riktningen för de kommande fem åren kommer att bestämmas av regionala skogsprogram, som tar hänsyn till skogarnas särdrag i olika landskap.

Läs mer i tidningen Min skog om vad som betonas i användning av skog i Nyland, Mellersta Finland och Lappland.
Skogsarbete, rekreation och nya produkter
I olika landskap ser skogarna olika ut. Hur används skogarna på olika håll i Finland under de kommande fem åren? Skogscentralens näringschefer berättar vilka frågor som betonas i de nya regionala skogsprogrammen. De nya programmen publiceras i början av nästa år.
www.minskog-kundtidning.fi
September 23, 2025 at 7:05 AM
Miten metsiä käytetään eri puolilla Suomea? Seuraavan viiden vuoden ajaksi suuntaa antavat alueelliset metsäohjelmat, joissa on huomioitu eri maakuntien metsien erityispiirteet.

Lue Metsään-lehdestä, mitkä asiat metsien käytössä painottuvat Uudellamaalla, Keski-Suomessa ja Lapissa.
Metsistä työtä, virkistystä ja uusia tuotteita
Metsillä on omat erityispiirteensä eri maakunnissa. Miten metsiä käytetään seuraavan viiden vuoden aikana eri puolilla Suomea? Metsäkeskuksen elinkeinopäälliköt kertovat, mitkä asiat painottuvat uusissa alueellisissa metsäohjelmissa. Uudet ohjelmat julkaistaan ensi vuoden alussa.
www.metsaan-lehti.fi
September 23, 2025 at 7:00 AM
Avoimen metsä- ja luontotiedon jakeluun tulee muutoksia ensi vuoden aikana. Muutokset tulevat näkymään avoimen metsä- ja luontotiedon käyttäjille ja ne koskevat kaikkia metsävaratietoa hyödyntäviä tahoja.

Lue lisää uutisestamme. ⬇️
Avoimen metsä- ja luontotiedon jakelu muuttuu
Metsäkeskus uudistaa avoimen metsä- ja luontotiedon jakamista. Jatkossa metsävaratietoa ja elinympäristötietoa on tarkoitus jakaa erillisinä aineistoina, joilla on osin erilaiset tietomallit. Tiedon hyödyntäjillä on mahdollisuus kommentoida suunnitelmia tiedon jakelusta.
www.metsakeskus.fi
September 22, 2025 at 12:08 PM
Hoidetuissa taimikoissa on nykyisin koivuntaimia aiempaa enemmän. Koivun osuutta voisi kuitenkin vielä lisätä. Sekametsän perustamiseen onkin tänä vuonna luontaista helpotusta: koivun siemensato on tavallista runsaampi.

Lue lisää uutisestamme!
Koivun runsas siemensato helpottaa sekametsien perustamista
Koivun siemensato on tänä vuonna tavallista runsaampi. Maahan varisseita koivun siemeniä voi hyödyntää sekametsien perustamisessa. Osa siemenistä itää jo tänä syksynä, mutta valtaosa ensi keväänä. Sekametsät kestävät paremmin erilaisia tuhoja ja ovat luonnoltaan monimuotoisempia kuin yhden puulajin metsät.
www.metsakeskus.fi
September 22, 2025 at 10:32 AM
Hirvituhoja on yritetty vähentää istuttamalla kuusta liian karuille tai kuiville kasvupaikoille.

Vääränlaiseen maaperään istutettu kuusi kasvaa kuitenkin tavallista hitaammin. Hidas kasvu tarkoittaa, että metsän hiilensidonta heikkenee ja hakkuuvaiheessa metsästä saatava tuotto on pienempi.
Metsänomistajat istuttaneet kuusta vuosikymmenet väärään paikkaan – vaikutus näkyy metsätuhoissa ja hiilensidontakyvyssä
Kuusta on istutettu vuosikymmenien ajan tietoisesti liian kuiville tai karuille kasvupaikoille. Se voi hakkuuvaiheessa kostautua yli kolmanneksen pienempänä tuottona.
yle.fi
September 21, 2025 at 10:00 AM