On vain yksi eläinoikeuspuolue!
🐺Ei arviota vaikutuksista sude kannan elinvoimaisuuteen
Lisäksi esitys ehti jo eduskuntaan ennen kuin arviointineuvostolla oli mahdollisuus lausua siitä, mikä on huolestuttava menettelytapavirhe.

Mikä jäi puuttumaan?
⚖️Vaikutusarvio kokonaan tekemättä
🗺️Ei tietoa suden nykyisestä kannasta, vahingoista tai alueellisesta tilanteesta

Tähän mennessä noin 60 eläintä on kuollut, 140 lehmää on synnyttänyt laivalla ja 50 vasikkaa on varmistettu kuolleiksi. Eläimet kärsivät uupumuksesta, stressistä ja jatkuvasti heikkenevistä olosuhteista.

Eläinteollisuus ei saa määritellä ilmastoagendaa kaikkien muiden kustannuksella.

Mutta COP:ssa jättifirmat, kuten JBS ja Tyson, yrittävät profiloitua “ilmastoratkaisuksi”,

Teollinen eläintuotanto on yksi merkittävistä metaanin ja dityppioksiidin lähteistä, ja siksi kansainvälinen tiedeyhteisö on jo vuosia muistuttanut,

Lisäksi ehdotuksessa huomautetaan, että nykytilanne syrjii tuottajia, jotka ovat jo investoineet eläinystävällisempiin kasvatusolosuhteisiin.

Turun koko vastauksen löydät täältä: www.eop.fi/aloitteet